|
Kirjoittaja
"INNOSTUKSEN HULLUUS ON PAREMPI KUIN VIISAUDEN VÄLIINPITÄMÄTTÖMYYS" ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ Blogissani on kaikenlaista askartelua, näpertelyä ja näpräystä, mitä kulloinkin mieli tekee. mm. ATC-kortteja, hopea- ja helmikoruja, runoja, vähän huovutusta ja tiffanytöitä. Muutama maininta voi olla koiristakin. Kategoriat
Sivut
|
07.02.2010 - 18:14
Kuva ei tee oikeutta laukulle, useista yrityksistäni huolimatta en osannut kuvata niin että värit olisivat todelliset. Laukku on maatiaislampaan ruskea. Laukku on tehty märkähuovuttamalla ja koristeet neulahuovutuksella. Laukku on kasattu ruskealla itse kehrätetyllä villalangalla.
17.01.2010 - 20:24
Tästä remontin keskeltä jouduimme sitten lähtemään joulukuun lopulla muualle- evakkoon. Kylppärin seinä- ja lattialaatat on saatu pois, samoin kun wc:stäkin. Pari viikkoa sitten maanantai aamuna työmiehet kävivät laittamassa kuivurit päälle, kattotaan milloin ne saadaan pois ja rakennustyöt käynnistettyä, arvioitu kuivausaika oli kaksi viikkoa, mutta viimeviikolla selvisi, ettei pari viikkoa riitä.. Asuminen muualla on lähtenyt kohtuullisen kivasti sujumaan, kaikki tarvittavahan tahtoopi olla kotona ja näin työt seisoo, tai ainakin minun harrastetyöt, mutta onneksi kotiin ei ole kuin 7 km matkaa. Myös juttujen tänne saaminen tökkii, en saa kuvia tänne tai siis en osaa laittaa kuvia, sillä käytössä kun on pojan läppäri ja ohjelmat ovat outoja ja niin mutkikkaita..seliseli.. mutta tästä kaikki alkoi
Tällaiselta kylppäri näytti kun oli purettu kaikki se mitä piti, kuivatusta varten. Tietenkin ennen kuivureiden asettamista oli siivottava nuo laatan roippeet yms.
13.01.2010 - 16:38
Nyt olen enemmän neulonut ja saanut sukkien ja lapasten lisäksi myssyjä. Tämän myssyn tein helmineuleella ja itselleni, kukan tein virkkaamalla. Lankaa en enää muista, ostin alekorista ja vyötteet ovat jo roskissa. Sovelsin myssyyni Jatan Mariomyssyn ohjetta.
Tämä myssy on myöskin Jatan Esther- myssyn ohjeella. Halusin tehdä myssystä napakamman, joten käytin kaksinkertaista seitsemän veljestä lankaa.
12.01.2010 - 18:17
Mustaa ja Valkoista #6 haasteen aiheena on "VAPAAVALINTAINEN KUVA", joka on työstetty värikuvasta. Alkuperäinen värikuva laitetaan siis tällä kierroksella myös mukaan postaukseen vertailun vuoksi. Kuva on otettu muutama päivä sitten, kuvat ovat aika tummia, kun ulkona oli jo niin hämärää.. MUSTAA JA VALKOISTA
ILTA-AURINGON KAJOSSA
31.12.2009 - 21:38
Jos voisin, käärisin kultapaperiin Ystävyyttä, päälle sirottelisin tähtien tomua ja auringon hopeaa ja sitten lähettäisin ne teille blogini sivuilla käyneille. Onnekasta Vuotta 2010! 31.12.2009 - 12:54
Olin kiireissäni unohtanut laittaa mitä itse laitoin salaiselle kirppisystävälle, Villikissalle, mutta tällaisia juttuja hän sai vanhoja käsityö lehtiä, Minna Immosen taulun, uusio patalapun, joulunalleja, kangassydämmen, kaffinjuojan huoneentaulun, tonttulakin, kissan leluja ja korvakorut ja tietenkin kortin ja nameja
itse tein hopeiset enkelikorvakorut
itse tekemäni kortti
26.12.2009 - 03:23
Sain tämän aivan ihanan ja upean joulupaketin, joka sisälsi monen monta ihanaa yllätystä! Kiitos sinulle Anri! Nämä paketit olivat niin ihania, etten meinannut maalttaa aukaistakaan niitä.
Kaikki ihanuus ei näy, sillä molemmat kannelliset purkit sisältävät karkkia, namm..
25.12.2009 - 10:15
Nämä tossut menivät siskolleni- kuten arvata saattaa, prinsessalle prinsessatossut. Lankaa oli vähänlaisesti, olisin halunnut tehdä viidennen sakaran taakse, mutta laitoin sakaroiden päähän makeanvedenhelmet. Lanka oli Huopasta kaksinkertaisella langalla ja ohje oli Novitan sivuilta. Pieniä muutiksia tein ohjeeseen. Kuva otettu kaamoksen hämärissä, joten ei ole paras mahdollinen.
20.12.2009 - 15:41
Tämän ihanan vadin ostin muistaakseni pari-kolme vuotta sitten seurakunnan myyjäisistä, srk:n pöydästä. ihastuin tähän heti, eikä ollut edes kallis. Minulle kerrottiin, että vati on Israelista lähtöisin. Meidän vesivahinko on edennyt silleen, että olemme valinneet materiaalit kylppäriin, vessaan ja eteiseen. Yritämme saada Joulutunnelmaa kotona aikaiseksi, mutta joulusiivoukset olen päättänyt unohtaa, enimmät pölyt pyyhin, sillä heti kun ensimmäinen arki Joulun jälkeen koittaa, alkaa meillä purkutyöt. Kotoa on meidän lähdettävä 30.12, kuivurit saapuvat uudenvuoden jälkeen ja työmiehet aloittavat työt kun tilat ovat kuivuneet. Onneksi löysimme asunnon, menemme asumaan talviasuttavaan mökkiin, jossa on pari makkaria ja parvi. Työmatkakaan ei pitene kun noin 6 km. 17.12.2009 - 16:12
Innostuin pitkästä aikaa tekemään ATC- korttia ja osallistun tällä kortilla Leilan Reseptikortti 2:een ja kortista piti löytyä: 1. Lapsi 2. Kirjoitusta 3. Siivet 4. Kello 5. Nappi 6. Kaksi sydäntä 7. Kaksi kukkaa 8. Mittanauhaa
17.12.2009 - 02:58
Osallistun ensimmäistä kertaa Mustaa ja Valkoista haasteeseen ja aiheena on "TALVI". Kuva on otettu toissapäivänä, pakkasta oli -25C, edelleen on kylmää, mittari näytti -27. TALVI
16.12.2009 - 08:29
Tuolla jo aikasemmin kerroin innostuneeni neulomaan piiitkästä aikaa-tässä parit sukat seitsemästä veljeksestä. Aikaisemmin en olekaan kaventanut sukkia sädekavennuksella, mutta ihastuin niin, että taidan jatkossakin käyttää kärjessä sädekavennusta. Sillä tavoin kärjestä tulee mielestäni ihanan pehmeän "pyöreä".
12.12.2009 - 07:42
Joulumieli Lämmin joulumieli
10.12.2009 - 16:39
Joulukuusi Joulukuusi sisään kannettiin
Illan tullen 08.12.2009 - 12:37
Joulun ihmemaa
|
![]() NAPPAA NAPPINI =)
Toinen Blogini: ![]()
Ystävä seisoo rinnallasi silloin, kun olet väärässä. Kaikki seisovat siinä silloin kun olet oikeassa.
![]() Näihin osallistun
Kaikkea kivaa.. ![]() Ruokaa ja leivonnaisia..
Helmiä, hopeaa...
|